Runoja syksystä

Syksy

Puissa yhä vähemmän lehtiä,

lehdissä yhä enemmän värejä.

taivas yhä korkeammalla.

Ja tuuli puhaltaa lehtiä puista.

Valon noustessa männyn kylkeä,

selkiää ajatus ajan kulusta

ja elämästä ja elämän rajallisuudesta.

1.9. 2016

Syksyn lähes ensimmäiset tähdet syttyivät,

kuului kurjen huuto,

lentävätkö ne yöllä kohti kuuta,

sitä samaa,

joka paistoi viime viikolla

Välimeren yllä.

Kuu lipuu hitaasti taivaalla,

mäntyjen mustat silhuetit,

ja koivun lepattavat lehdet,

kehystävät muistot ja

ajatukset tulevista

kuutamoista. 

Syksy nostaa taivaan korkealle

ja mielen,

katsoessa kuutamoa

ja tähtiä

ja kuuluessa

kurjen huudon.

4.9. 2017

Vesi harmaa joessa,
puissa viimeiset lehdet.
Vastaranta peittyy valkoiseen,
lunta ajaa kylmä tuuli.
Hiutaleita taivaasta,

suunta alaspäin.

10.10. 2014

Vesisateessa aavistus räntää.

Pimeydessä aavistus valoa.

Syksyssä aavistus talvea.

Illassa aavistus aamua.

Tulevaisuuden toiveissa menneisyyden muistot.

19.10. 2011

Aamu,

lammen pinta, peilityyni,

yö, pimeä metsä, äänetön,

päivä,

harmaat pilvet ja tuulen viri.

Syttyvän kiukaan

napsahtelu,

savun haju,

ja katse.

Hiekkapohja kantaa,

säilyttää jäljet seuraavaan aamuun,

ehkä ensi kesäänkin.

Vesipisaroita koivun oksilla,

ja talitintti.

Suuren linnun siipien ääni,

hämärän näkymätön soutaja,

nousi siivilleen.

Mitä vielä voisi kaivata?

22.10. 2017

Uuden lumen aavistus. 

Punaiset puolukat ja niiden vihreät lehdet,

katsovat ihmetellen valkoista huntuaan.

Taivaalla hanhiparvien viuhuvat siivet

ja tummassa metsässä kimmaltelevat

vesipisarat.

ja kauriit, siroina ja

jännittyneinä, lihakset väristen.

Yksinäinen pajunlehti,

kaipaa maahan pudonneita ystäviään,

tuntee maan kutsun,

vaikka näkee ylhäältä paremmin.

Kaukaa kuuluu hirvikoiran haukku,

risahduksia metsässä,

muistona menneisyydestä.

seisoo hirvi ja katsoo suoraan silmiin,

sen korvat liikahtavat ja se katoaa

varjona metsän varjoihin.

Taivaanrannan kajo herättää toiveen

uusista päivistä,

aavistuksista

ja kutsuista.

27.10. 2017

Katselin äsken Otavaa. 
Helpottaisiko ikuisuuden ymmärtämistä, 
jos ajattelisi, että kaikki ihmiset, 
jotka ovat eläneet maan pinnalla,
ja katsoneet taivaalle
ovat nähneet saman kuin minä, 
tai sinä 
jos katsot taivaalle pilvettömänä yönä.

17.10. 2015

Kuuntelin lumisadetta,
tähtien helinää.
Männyt tänne jää,
kun jäljet häviää.

16.11. 2013

Tuuli puistelee 
taloa,
lumi lentää,
oksa mustana vasten
valoa
joka syttyy ja sammuu,
syttyy ja sammuu.
Ulkona myrskyää, 
sisällä on tyynempää,
avutonta odotusta ja
kysymys, johon ei ole 
vastausta.
Valo vain, joka syttyy
ja sammuu
ja odotusta,
ei vastausta.

25.11. 2017

Revontulten hurja tanssi

ylin taivaankannen,

hohtavat tähdet,

metsä ja maa.

Posliinienkeli, kiharatukka

helisee kuin tiuku,

tulen loisteessa.

Kurkottaa jalkaansa,

pitsi repeää,

ei ole paikkaa

mihin paeta.

26.11.2017

Palaa etusivulle