Rakkaus
Ajattelen sinua päivin ja öin,
valveilla ja unessa,
hehkuvana ja tulessa
nälkäisenä ja kylläisenä,
janoisena ja juoneena,
pienenä ja suurena,
mustana ja valkeana,
tuolin päällä ja pöydän alla,
kujalla ja aukiolla,
kalliolla ja kivellä,
joella ja järvellä …. siis
aina ja kaikkialla.
*****
Kuvittele eteesi
kasa kiviä.
Kuvittele yhteen niistä timantti.
Kuvittele,
se timantti olet sinä.
*****
Rakkaus on vaikeaa,
melkein mahdotonta,
kun ei sanottua saa,
rakastan sinua.
Mielen portit suljettuina,
esteet eivät aukea.
Sydämen toive hetken lepattaa
valoa antaa
pois raukeaa.
*****
Ensimmäinen kohtaaminen
Miten voisin kuvata
hymyäsi ja huuliesi epävarmaa värähdystä,
kun avasit niitä hiukan,
ja silmiesi väriä ja syvyyttä,
kun katsoit minuun.
Minua kouristaa ilo ja onni ja kiitollisuus siitä,
että sain kohdata sinut,
että halusit katsella tähtiä ja puhua kanssani,
että lämmitit saunan ja kuorit perunat ja
että valitit nälkääsi, vaikka en ottanut sitä todesta.
Kun katsoit minua avoimin silmin ja tunsin ihosi lämmön,
kun suutelin niskaasi ja silitin olkapäätäsi ja selkääsi ja
kun kysyit: ”Joko se loppui?”,
kun hengitit suoraan suuhuni ja
kun hiuksesi kietoutuivat käsivarsieni ympärille ja
kun purit poskeani ja
kun liikahdit lämpimänä,
olit ihana ja ihana ja vielä ihanampi,
kaunis, kaunis ja vielä kauniimpi.
*****
Elämä saattaa tehdä tällaista
I
Miten elämä saattaa
tehdä tällaista?
Toi sinut, kun
olin jo katsonut
sen kuusen,
jonka juurelle haluaisin tuhkani
siroteltavan.
Tulit sinä, kaunis, rakas tyär,
sinä jonka huulilta helmeilee nauru
ja hymy,
jonka silmissä asuu valo ja suru,
tulit sinä ja toivo ja ilo.
Tulit myöhään, kun
laskeva aurinko
punasi mäntyjen rungot
ja nouseva tuuli
ennusti yötä
ja tähdet syttyivät taivaalla.
Ikävöin sinua,
silmiäsi, viluvarpaitasi
ja tulevaisuutta, jota
ei ole.
II
Sydän on täysin täynnä
ja lämmin,
se sykkii, tunnen sen.
Katson sinua,
en saa tarpeekseni,
olet viisas, kaunis ja lempeä.
Liikahdat unissasi vierelläni ja
puhut vieraita sanoja.
Katsot ulos ikkunasta ja näet
repaleisia lumihiutaleita.
Ei ole helppo saada sanotuksi: ”Rakastan sinua.”
III
Tahtoisin olla luonasi ja
helpottaa oloasi,
mutta sinun on tehtävä
omat ratkaisusi.
Toivotan sinulle onnea,
ja voimia ja
kärsivällisyyttä kohdata elämä, joka
ei aina ole helppo, jossa
ei aina loista aurinko,
eikä kimmalla hanget,
vaan puhaltaa tuuli, joka yrittää
repiä sinut juuriltasi
ja kaataa maahan,
joka katkoo oksiasi mutta
jättää sinut vahvempana,
kestävämpänä, varmempana.
Tulen luoksesi ja syleilen sinua,
kaunis puuni,
suojelen sinua myrskyltä,
mutta en sateelta enkä
puhdistavalta ja vahvistavalta
tuulelta.
IV
Kimmaltaa joki, jonka rannalla
seisot ja kutsut avuksesi
näkymättömiä voimia,
etsit merkkejä taivaalta, vedestä ja linnuista.
Kuljet rinnallani kiireisin askelin.
Kiirehdi tyttöni, lennä ja liidä,
elämä kutsuu kohti merta.
Lennä tyttöni,
katso maata, pilviä ja taivasta,
leiki lumihiutaleiden kanssa ja
näe kuvasi vesipisarasta.
Liidä linnun tavoin,
olet valmis,
maailma on sinulle avoin.
V
Kahden aikaan päivällä,
odotan viestiä sinulta,
kolmen aikaan katson
kelloa sadatta kertaa.
Missä on rakkaani?
Hän jonka keveä askel
ja notkea liike ja
hymy ja vakavuus,
saa mieleni kurkottelemaan
sanoja, joita en ole
ennen sanonut,
joita en ole ennen löytänyt
ja joiden olemassaolonkin
olen vain vaivoin aavistanut.
”Soita minua.”
Kuuntelemme Chopinia,
Du Plessis soittaa
hellästi ja raivokkaasti,
musiikki silittää ihoasi ja
myötäilee vartalosi kaaria.
Musiikissa on hymysi ja
hiustesi ohimenevä kosketus.
Sanot: ”Soita minua.”
”Pelkäsin jo pahinta”,
kirjoitit.
Minäkin pelkäsin.
Miksi pelkäämme,
emmekä uskalla antautua, luottaa ja
vain rakastaa.
Kiusaamme toisiamme,
ikävöimme ja suremme,
vaikka olisi syytä iloita ja
ajatella
kylmästä keväästä huolimatta,
että
elämä on kaunista,
kun sydämessä
on lämpöä.
Toukokuun kylmyys ja
viileät tuulet
vaihtuivat kesäkuun räntäsateeksi ja
jäätäväksi viimaksi.
Sydänkin jähmettyy ja mieli,
ilkeitä ajatuksia,
epäilyksiä.
Toivottomuutta tulevan edessä.
Kuitenkin joki on sula
ja korvasienet nousevat
ja kukkapenkissä
vihertävät arat
uusien kukkien versot.
Tänä päivänä pääsevät
lapset ja nuoret kouluistaan,
valmistuneilla iloa ja elämä edessään.
Miksi toivottomuutta
ja pelkoa,
eikä uskoa ja rakkautta.
Mistä tulee tämä pelko?
Epäluottamuksesta itseen,
riittämättömyydestä,
suurista toiveista ja
unelmista ja
pelikuvasta, joka tuntuu sanovan, että
älä luule saavasi onnea,
et ole sen
arvoinen.
Ihminen voi pettää
ja lähteä
mutta tämä
yhteiskunta ei petä.
Se pysyy ja
tuottaa aina vain uutta kärsimystä,
usein ihmisille, jotka
ovat kaikkein haavoittuvaisimpia.
Mutta onko naivia uskoa, että he ovat hyviä,
vai puuttuvatko heiltä vain välineet,
joilla tehdä pahaa.
Väriset ja värinäsi tarttuu minuun.
Suussani on hiuksiasi ja
tunnen kätesi arkana,
etsivänä.
Kosketan nännejäsi
kovettuvia ja
silitän vatsaasi ja
kuuntelen hengitystäsi.
Olet lämmin ja kostea ja
haluan sinua ja
sinä haluat minua ja
vajoamme liikkeeseen,
joka jatkuu ja
kuuntelen hengitystäsi
ja tunnen lantiosi
vaativan sykkeen.
”Rakasta minua aina näin.”
Vanhan pariisilaisen kirkon
hämärässä salissa
kiviset kyyhkyset katselevat
alttarin pyhimyksen kuvia ja
rautaisissa riimuissaan
palavat kynttilät.
Kuuntelen soittoa ja
ajattelen sinua.
Soitto kehystää muistoasi
ja muistosi
synnyttää onnen.
Ulkona sataa ja
kohisee
ihmisten jatkuva virta.